havu_lehto

Iih, järkyttävää: minä pidänkin siitä. Tai siis, ei siitä hyvää tule ikinä (eilen poltin mustikkapiirakan pohjaan ^^ isovanhemmat söivät sitä kohteliaisuuttaan, vaikken itse pystynyt, auts), mutta se on ihan mukavaa. Ja no, kai sitä tekemällä oppii. Ja tavallaan siinä näkee kyllä ihan uudella tavalla monia juttuja - itse olen tajunnut, miten paljon energiaa ruoanvalmistus oikeasti vie! Tai siis, aina täytyy lämmittää uuni tai liesi tai mikro tai kaikki niistä.

Hmm, pitäisi varmaan alkaa pohtia ekologisempia tapoja kokata. Olen kuullut jostain, että liedellä paistaminen on parempi kuin uunissa. Ja salaatit sun muuthan ovat tietysti ihan hetivalmiita, ja ihan terveellisiäkin ^^. Niitäkin voisi opetella tekemään, siis ruokasalaatteja - tosin niihin usein tulee pastaa tai perunoita, jotka on keitettävä. Mutta ei, en minä kyllä vakavasti ottaen usko, että pärjäisin ilman hellaa.

Sen sijaan leikin tuossa eilen ajatusleikkiä, selviäisinkö ilman jääkaappia ja pakastinta. Periaatteessa ehkä kyllä. Herneitä ja papujahan saa tölkissä ja kuivattuna, pasta, riisi sun muut eivät tarvitse kylmäsäilytystä. Kesällä tuoreita vihanneksia. Keitetty mehu kaiketi säilyy paremmin kuin sellainen tölkitetty kylmäsäilytysmehu - ja marjat voi kuivata, ja sienet! No joo. Ehkä ei. Ei vielä :)

Lisäksi mietin, missä määrin ruokaa on tarpeen laittaa. Tarkoitan, tuntuu hassulta keittää perunat ja sitten paistaa ne - ja tuntuu hassulta, että paistoin tänä aamuna (epäonnistuneita) teeleipiä ilman mitään varsinaista funktiota. Ovatko omatekoiset leivonnaiset epäekologisempia kuin ostetut? Paha sanoa, oikeasti, koska ne tusinatuotteet sitten oikeasti paistetaan isoissa erissä - tehokkaasti, ja myös energiatehokkaasti. Toisaalta itse leipoessa voi valita lähijauhoja sun muita (tosin, myös lähileipää voi ostaa).

No joo. Kai sitä pitäisi yrittää vaan...parhaansa ^^.

Ehem, tuota noin... Näin tosiaan pieniä serkkujani tuolla maalla ollessani, ja oli sitten väärin tai ei, minä päädyin kyllä enemmän tai vähemmän puhumaan heille moraalista ja politiikasta. En nyt oikeastaan aivan mielettömästi - kuten tätini taisi pelätä, hän varoitteli monta kertaa, etten tartuta vegaaniuttani pieniin - mutta keskustelun lomassa kyllä tuli selitettyä asia jos toinenkin.

Esimerkiksi Yhdysvaltain presidentinvaalit tuli karkeasti selitettyä kuusivuotiaalle kun televisiota tuli Obaman voitosta ja noususta presidenttiehdokkaaksi. No joo, se ei nyt ollut propagointia, kyllä minä niistä republikaaneistakin kerroin... Ja keskusteltiin sitä vähän siitä veganismistakin, kuusivuotias kun oli kauhean kiinnostunut siitä, miksen minä syö lihaa ja mitä minä sitten syön.

Jossain vaiheessa kun luettiin Kössi-kirjoja (sellaisia vanhoja, hirveän herttaisia lastenkirjoja <3), ja siinä oli sitten näitä moraalisia opetuksia ("muista olla rohkea koska Jeesus haluaa meidän olevan" jne.) tulin vaan ajatelleeksi, että missä oikeasti menee omien moraalisten arvojen selittämisen ja aivopesun/propagoimisen raja. Onko propagoimista selittää lapsille Reilusta kaupasta - siinä iässä opitut jututhan jäävät mieleen. Vai onko se vaan hyvä, että he sitten vanhempana tietävät, mitä Reilu kauppa on?

Äh, hankalaa. Kaukaisempana sukulaisena minä nyt en edes todellakaan voi alkaa heitä millään lailla kasvattaa, mutta totta kai sitä aina tulee puhuttua omista arvoista... Hmm, minulla vaan on jotenkin aivopesijämäinen olo, vaikka periaatteessa nuo ovat aivan hyviä asioita kertoa. Tärkeintä kai on jättää se oman ajattelun mahdollisuus.

Sen sijaan jos vanhemmuudesta puhutaan... Minä olen aika usein törmännyt näihin juttuihin, että vanhemmat eivät saisi "tehdä" lapsistaan vegaaneja, koska se ei ole näiden oma valinta. Mutta uskonnon ja liharuokavalion lapselle toki saa valita? Moraaliset arvot tulevat usein perheen ohjauksen tms. myötä, etenkin lapsuudessa; ja myös arvotyhjiö on eräänlainen arvovalinta. Kaipa sitä vain täytyisi luottaa myös jokaisen omaan järkeen ja ajattelukykyyn.

Noh, tuota noin, kaipa minä olen vaan enimmäkseen katkera, kun jumitan maaseudulla perheen ja suvun kanssa. Tai siis joo, minusta on mukava tavata heitä kaikkia - isoäitiä, serkkuja (kauhean pieniä ja herttaisia *hymy* no ei vaan, järkyttävän isoja, ei se toinen voi olla jo menossa kouluun...) ja niin edespäin - minusta on ihana nähdä! Mutta, mutta...minä en pidä maaseudusta, yhtään.

Ensimmäinen syy on kaiketi se, että täällä on hyönteisiä joka puolella. Pitää joka hetki pelätä, että astuu jonkun päälle tai liiskaa jonkun, jos laskee kätensä tähän tai tuohon. Se on ahdistavaa! Ja no, ei ne hyttysenpurematkaan nyt suorastaan mukavia ole. Toinen on sitten ihan järkyttävä kaupungistumiseni - minä en osaa enää olla keskellä puita, kun asfalttia ei ole muualla kuin ohi kulkevalla maantiellä. Ehkä kyse on myös internet-yhteyden puutteesta (tällä hetkellä olen tosiaan kirjastossa ^^), ja ylipäänsä informaatiokatkoksesta. Jäih. (Hmm, miten minusta tuntuu, että tämä valittaminen on aika...tyhmää? ^^)

Mutta eilen minut tavallaan pysäytti keskustelu tätini kanssa - keskustelimme siis maalla asumisesta, kaupungistumisesta ja veganismista. Hänestä on hassua, etten vegaanina nauti luonnossa olemisesta, ja oikeastaan jopa se oli hänestä hassua, että ylipäänsä haluan asua kaupungissa. Kaupunkeja rakennettaessahan eläimiä kuolee, kun niiden kodit tuhoutuvat. Päädyimme keskusteluun rajojen vetämisestä käytännön toimista.

Hmm, tavallaan hän on oikeassa - jossain määrin. Uusien kaupunkien rakentaminen on paha. Muttamutta, itse olen vähän eri mieltä nykyisten kaupunkien käytöstä: siis jos vakavissaan puhutaan, viisi miljoonaa suomalaista tuskin voi elää jokainen omassa pienessä hirsimökissään metsän keskellä käyttäen ravinnokseen vain sieniä ja marjoja (tai sitten sitä metsää ei enää ole ^^). Ja niiden mökkien (ja peltojen) rakentaminen veisi lisää tilaa - sen sijaan nykyisissä kaupungeissa asuminen ei vahingoita ketään. Toki niidenkin ekologisuudessa on kehittämistä, mutta kehittäminen on aivan mahdollista. Toinen pointti on sitten se, että mikäli asuminen keskittyisi kyläyhteisöihin, metsäala Suomessa olisi vielä pilkotumpi kuin nykyisin, ja esimerkiksi susille, jotka tarvitsevat sen yhtenäisen, aika ison reviirin, jäisi entistä vähemmän tilaa. Lisäksi, kaupungeissa ei tarvitse käyttää autoa. Jos maaseudulla asustelisin, käyttäisin sitä todennäköisesti, ja sitä kautta vaikeuttaisin eläinten (ja ihmisten) elämää nopeuttamalla ilmastonmuutosta.

Homo urbanus henkeen ja vereen.

Tänään se sitten oli, siis Jyväskylän Mahdollisuuksien tori (tapahtuman idea on siis esitellä kansalaisjärjestöjä). Siellä oli aivan mahtavaa, vaikken kyllä paljon päässytkään kiertelemään, kun jumitin koko ajan OE:n pöydän ääressä ^^. Mutta ei se oikeastaan haitannut, siinä oli mukava seisoskella, ja etenkin silloin, kun ei ollut seuraa, tuli aika helposti juteltua ihmisten kanssa. Uskoni ihmisiin on palannut! (Noh, ei se nyt ikinä hirmuisen alhaalla ole kaipati ollutkaan...)

No joo. Mutta siis, hirveästi oli kasvissyöjiä kaikissa ikäpolvissa, ihan lapsia (eräs vegaaniäiti tuli juttelemaan, hänellä on 3-vuotias "syntymävegaani", oih) ja sitten taas kahdeksankymppisiä, jotka ovat suunnilleen teini-iästä olleet kasvissyöjiä. Rohkaisee kyllä itseäkin - moraali voi ihan hyvin säilyä vanhaksi asti, ja minä en ainakaan tahdo tästä aikuistuessani kyynistyä. Se olisi jotenkin...ahdistavaa, lakata uskomasta muutoksiin tai oikeaan ja väärään ylipäänsä.

Ja mä pääsin esittelemään meidän järjestön mikrofoniin ^^. Se oli kyllä kiinnostava kokemus juu, mitenköhän pahasti maineemme siinä meni... No ei vaan, luultavasti ihan hyvin, mutta jotenkin oli ensinnäkin siinä puhuessa ja myös jälkeenpäin kauhean tyhjä olo siitä - vaikea muistaa enää nytkään mitä oikeastaan sanoin siinä, sellainen läpinäkyvä aukko mielessä...

Sää kyllä suosi meitä upeasti! Aurinko paistoi pitkästä aikaa kunnolla, ja oli uskomattoman lämmin päivä (melkein liian lämmin seisoa pari tuntia siinä voimatta lähteä ostamaan juotavaa, kun kukaan ei jää vahtimaan pöytää ^^ värväsin sitten lopulta jonkun rauhanpuolustajan katsomaan hetkeksi sen perään). Mutta väkeä oli tosiaan liikkeellä, ja se oli kyllä hienoa - ja tuntui, että moni sekasyöjäkin kiinnostui materiaalista pitkästä aikaa ihan oikeasti! Hiih, se on aina tavattoman innostavaa, se on mahtavaa!!!

Hmm, sitten tuli vastaan sellainen vanha nainen, joka ei nähnyt enää kunnolla edes sen verran, että olisi pystynyt lukemaan prosyyreja. Ei siinä mitään, minä sitten selitin jotain niistä, mutta hän tuntui jotenkin kamalan yksinäiseltä... Kotiavustajia vaan käy nopeasti kääntymässä, ja poika/pojanpoika ilmeisesti välillä...mutta tuntuu, että pääasiallinen seuranpitäjä oli sitten televisio. Kamalan surullista, minun olisi tehnyt mieli ottaa kädestä tai halata tai jotain, mutta eihän siinä tietysti voi mitään sellaista ruveta - eikä oikein ruveta auttamaankaan, tai siis, en tiedä miten nyt kohteliaasti olisin sen tehnyt. Mutta vanhusten yksinäisyys, se on ongelma - jolle oikeasti voitaisiin tehdä jotain! Siksi onkin ehkä niin surullista, ettei mitään tapahdu - pitäisi itsenikin tehdä jotain, tai haluaisin, tai tuli moraalinen krapula, etten ole tehnyt. Pitäisi soittaa isoisoäidille, joka makaa sairaalassa. (...miksen minä ole tehnyt sitä?)

Äh, ahdistavaa. Tuossa tiistain Oikeutta eläimille -kokouksessa kertoi eräs jäsen, että tutulla on kissanpentuja lopetusuhan alla. Niitä siis on kolme, eikä niitä voida pitää tai jotain, ja nämä ihmiset ilmeisesti aikovat ne lopettaa, mikä on aika järkyttävää. No, tämä oe:läinen ottaa yhden pennun itselleen, ja pyysi sitten katselemaan pennuille uutta kotia. Minulla meni oikeasti koko ilta sitten siihen, että kyselin erinäisiltä puolitutuiltani, josko heille mahtuisi pikkuinen kissanpentu tai kaksi. Meille niitä ei voitu ottaa, allergisia perheenjäseniä; se on sinällään hirvittävän kurjaa, kun ajattelee, että voipi olla, ettei kukaan siitä tuttavapiiristä niitä sitten ota.

Tuollaiset jutut ovat aina niin totaalisen inhottavia! Tai siis joo, onhan se hirveämpää, että joka päivä kuolee eläimiä ja ihmisiä paljon, mutta kun noissa tapauksissa se aina tulee paljon lähemmäs...ja kun on lähempänä, sitä on paljon vaikeampi ajatella, ettei pystyisikään auttamaan. Ehkä tämä on vähäsen hassua, mutta toisaalta myös aika inhimillistä. Ja helpointahan se kaipati on niin lähellä eläviä auttaakin.

Mutta juu, ärsyttää kyllä tuo asennekin, että "ei nyt ole varaa/aikaa/tilaa/viitseliäisyyttä; eiköhän lopeteta nuo". Siis herraisä, se on minusta vaan aivan järkyttävää. Tosin ei kai se pitäisi mitenkään yllättää, kun ajattelee, että lihaahan suurin osa näistä eläintenpitäjistä syö... Mutta silti - on vaikea kuvitella, että kovin moni oikeasti omaan piikkiinsä, sitä ajatellen, pystyisi tappamaan.

Löytöeläin tms. -toiminta alkaa tuntua kyllä aika arvokkaalta tätä taustaa vasten. Se on minusta aina tuntunut vähän, no, "puuhastelulta" sen "oikean" eläinoikeusaktivismin rinnalla, mutta eihän se ole ollenkaan totta! Se on hienoa työtä, on hirmuisen arvostettavaa tehdä sitä.

http://www.teolinst.fi/luennot/files/PR110407.htm
En ole kristitty. Tämä on siitä huolimatta hieno kirjoitus elämän arvosta, myötäilee omia ei-kristinuskoon perustuvia mielipiteitäni koko lailla - ja herätti minut tänä aamuna hyvin tuskallisesti nykymaailman tilanteeseen, suhtautumiseen elämän arvoon. Oksettaa.

Tietyllä tavalla koko sivusto käsitteli armomurhia, oikeutettua tappamista nyky-yhteiskunnassa. Mutta onko helpotus tärkeämpi kuin elämä? Jos puhutaan eutanasiasta, yleisimmin armomurhaksi mielletystä toimenpiteestä: Kuka todella haluaa kuolla; ts. vakavasti masentuneet sanovat ja uskovat haluavansa, mutta emme auta heitäkään itsemurhassa - tarkoitan vain, että pidän halua kuolla enemmänkin, no, sairautena kuin oikeana tahtona. Elämä on aina arvokasta, jostain syystä - ehkä selittämättömästäkin - sillä on aina itselle arvoa. Jos ei ole, jos siinä on niin vähän hyvää, sille pitäisi tehdä jotain - ei lopettaa sitä. Sille, että tuntee, ettei omalla elämällä ole arvoa, on aina syy; syy pitäisi poistaa, eikä ratkaista sitä sillä kaikkein helpoimmalla tavalla. Onko siis oikeasti kyse vain siitä, että me emme jaksa parantaa vakavasti sairaiden - tai masentuneiden - elämänlaatua, ja kallistumme siis uskomaan, että "he sanovat haluavansa kuolla - se on heille parhaaksi". Ehkä se onkin vain meille helpointa, katsoa kun vanha sukulainen nukkuu rauhassa pois, sen sijaan, että olisimme läsnä ne viimeiset sairaalavuodet (niin, jopa vuodet, sanoisin; lääketiede kehittyy koko ajan - ja mikä ettei tapahtuisi ihmeitäkin).

Abortti. Aborttia ei kai käsitetä armomurhaksi, mutta kaipa käsite sopii siihenkin - kysehän on helpotuksestä äidille, ei-toivotusta lapsesta "vapautumisesta". Mutta... Miksi äidin oikeus olla synnyttämättä lasta olisi tärkeämpi kuin lapsen oikeus elää? Tai siis, ei se varmasti olisi mukavaa, minusta itsestäni se olisi todennäköisesti hirveää, mutta kun on jotain, minkä eteen sen tekeminen olisi tärkeää: elämä. Enkä oikeastaan puhu pelkästään potentiaalisesta elämästä, vaan jo olemassaolevasta elämästä: 18 päivän iässä lapsella on hermosto, ja hän siis voi tuntea kipua - tiedostaa olevansa olemassa. On aivan sama, millä tasolla, se ei ole tärkeintä - vaan se olemassaolo (muutenhan lapsen henki olisi vähempiarvoinen kuin aikuisen, siis jos mittaisimme elämän arvoa ainoastaan sillä, missä määrin tiedostaa olevansa olemassa, missä määrin tietää jne.). Sanotaan, että abortoitava, alle 3 kuukauden ikäinen lapsi on pelkkä solumöykky; se ei ole totta. Itse sain tietää tämän vasta suunnilleen vuosi sitten - enkä ymmärrä, miten tällainen, noh, ei ehkä suoranainen pimittäminen, mutta sinne päin, on mahdollista.  Se on fakta, joka vaikuttaa aborttisuhtautumiseen merkittävästi!

Tuolla sivustolla puhutaan eläinten lopettamisesta - minusta se ei oikeastaan ole yhtään sen hyväksyttävämpää kuin ihmisten lopettaminen. Nii-in, eläin voi kärsiä, mutta eiköhän niitä kärsimyksiä voida helpottaa; eiköhän niitä tauteja voida parantaa. Siihen vain ei haluta panostaa. Eläimen elämää ei pidetä yhtä arvokkaana kuin ihmisen - miksi? Eläin tiedostaa, eläin tuntee...sen elämällä on arvoa sille itselleen, ei ehkä tietoisella tasolla, vaan jollain paljon syvemmällä - kuten meillekin. En minä ajatellessani kuolemaa mieti, että "aijai, elämälläni on minulle arvoa" - ei, vaan minä pelkään. Elämälläni on minulle arvoa, vaikken sitä joka hetki ajattelisikaan. Kyse on tässäkin siitä, että eläimen "omistajalle" on helpointa, no, antaa olla, antaa eläimen kuolla.

Tai kenties eniten - kaikessa - on kyse siitä, millaisia malleja yhteiskunta meille tarjoaa! Eutanasiaan suhtautuminen muuttuu hyväksyttävämmäksi. Juttelin tuossa jokin aika sitten 95-vuotiaasta, sairaalassa makaavasta isoisoäidistäni; keskustelun toinen osapuoli, joka kyllä tuntee hänet vallan hyvin, oli sitä mieltä, että hänen täytyisi antaa kuolla. Että se olisi parempi kaikille. Mutta olisiko; vai ainoastaan sukulaisille, joiden ei enää tarvitsisi katsella sitä, että hän on yksinäinen ja väsynyt? Helppous, helppous; se on pohjimmainen peruste. Onko se oikea peruste?

Aborttia tarjotaan teiniäideille ensimmäisenä vaihtoehtona. Sitäkin pidetään helppona - onko se sitä? Se on helpointa ystäväpiirille, jonka ei tarvitse hämmentyä, vanhemmille, joiden ei tarvitse hämmentyä, "kaikille" siis. Teiniäiti itse voi katua aborttia pitkäänkin; ja tärkein kysymys on lapsi itse, joka tapetaan.

Ei tarvitse edes mainita, että eläinten tapauksessa ei edes pohdita vaihtoehtoja tappamiselle; elämää arvotetaan erilaisuuden perusteella.

Eih, tämä on hiukan, tuota....vihainen teksti. Mutta minä olen vihainen. Tämä yhteiskunta, joka ei arvosta enää kuin tuottavaa, yhdenlaista, yhdenikäistä elämää, tekee vihaiseksi. Elämällä on hemmetti arvo; kaikella elämällä. Suurempi kuin millään muulla, sanoisin - sillä mitä on elämän ulkopuolella? Elämällämme on meille itsellemme arvoa eniten maailmassa. Millä muulla olisi, henkilökohtaisesti?

On tavallaan jännä, että vaikka ilmastonmuutos etenee täysin faktuaalisesti, ja siitä ollaan periaatteessa tietoisia, aika vähän ollaan kuitenkin valmiita tekemään sen pysäyttämiseksi - siis minä itsekin olen, ja siksi osittain tästä nyt kirjoitankin, jotenkin motivoidakseni itseäni tarttumaan toimeen edes omassa elämässä. Kyse kun on kuitenkin pelottavan lähitulevaisuudesta, ei Suomessa ehkä vielä niiden traagisimpien seurauksien osalta, mutta jos puhutaan lähempänä päiväntasaajaa olevista alueista ja köyhistä valtioista, joissa on ilman kuivuutta ja äärisääilmiöitä muutenkin tarpeeksi ongelmia, alkavat ilmastonmuutoksen seuraukset olla jo pian täällä. 
  Suomihan on ilmastonmuutoksen suhteen kyllä ehdottomasti se luokan häirikkö, ei ehkä isoin, mutta ei tämä ole iso maakaan ^^. Ja Suomi on vielä rikaskin...köyhä Romania on sen sijaan mallioppilas, oikeasti, kyllä siellä on ihmisoikeudet ja terveydenhuolto jossain määrin kehittämistä kaipaavassa tilassa, mutta päästöjä se tuottaa paljon, paljon vähemmän kuin Suomi. Tulee vain mieleen, että eikö meillä olisi nyt syytä ottaa Romanialta oppia? 
  Onhan siinä tietysti se puoli, että köyhydeen takia Romaniassa esimerkiksi vain noin prosentilla ihmisistä on auto; ja sehän vähentää niitä päästöjä huomattavasti. Mutta lopultakin, eikö se malli itse asiassa osoita, että ilman autojakin pärjätään? Ja tavallaan... Toisinaan tulen ajatelleeksi, että ehkä me olemme täällä niin sanotusti tottuneet vähän liian hyvälle - tarkoitan, että eivät kaikki voisi elää niin kuin suomalaiset. Kyllä todellakin ilman monia asioita pärjättäisiin, mutta kun ne ovat - ja ne ovat "kaikilla", normi - eroon pääseminen onkin vaikeaa.
  Eipä sillä, ei se oikeastikaan ole mitenkään helppoa, minulla niitä paheita on vielä paljon. Eläintuotteita en sentään syö, mikä kyllä auttaa jo jonkin verran, mutta auta armias sitä soijan ja ulkolaisten hedelmien käyttöä ja television katselua ja tietokoneen käyttöä... Tällaiseen arkeen ja elämäntapaan on niin tottunut, ei osaisi olla ilman, vaikka oikeastaan jos itsekin mietin, niin suuremman osan elämästäni minä varmaan olen ollut kohtalaisen riippumaton televisiosta tai tietokoneesta kuin niistä riippuvainen.
  No joo, nykymaailmassa tietokoneen käytöstä luopuminen tuntuisi kyllä vähän hassulta - se kun on vielä yksi tärkeimmistä vaikutuskanavista. Kaipa sitä pitäisi seuraavan tietokoneen hankinnassa katsoa sen energiatehokkuutta ja panostaa ennen kaikkea kulutusvalintoihin - niitä kuvittelisi kuitenkin olevan kohtalaisen helppo ohjailla, itselleni paljon helpompi kuin tätä elektroniikan käyttöä. Ja ylipäänsä informaation saaminen ja yhteydenpito muihin ihmisiin on tärkeää, eikä se minulta oikein onnistu ilman tietokonetta.
  Mutta ne kulutustottumukset, ne kulutustottumukset... Soijamaitoa tai soijajugurttia ei kyllä oikeasti tarvitse elääkseen - vitamiineja saisi, noh, purkista, ja onhan sitten vaihtoehtona myös kauramaito, joka olisi kotimaista ja sitä kautta eettisempää ja ekologisempaa. Soijarouheenkin voisi käsittääkseni korvata hernerouheella - hmm, fennoveganismi olisi kyllä periaatteessa aivan mahdollinen ruokavalio toteuttaa, jos riittäisi jaksamista käydä marjassa ja sienessä kesäisin. Mutta laiskuuden kirot, äh, en minä vaan ole saanut mitään tehdyksi. Ehkä pitäisikin siirtyä kohti fennoilua pienehköin askelin, muutos voisi olla kivuttomampi ja ehkä kestävämpikin. Enpä tiedä.
  Mutta se ilmastonmuutos vaan ei odota, ja sen kanssa alkaisi olla kiire... Mutta kyllä tämä tästä, pakkohan tämän on - on liian absurdia ajatella, että ihmiskunta tulevaisuudessa oikeasti tuhoutuisi ilmastonmuutoksen takia.